Profile
Blog
Photos
Videos
Suunniteltu matka Kepiin jäikin sitten vain muutaman kymmenen minuutin läpiajomatkaksi, sillä emme kyenneet löytämään sopuhintaista guesthousea koko kylästä tai jos sellaisen löysimme oli sen kaikki kolme huonetta varattu. Tästä lannistumatta päätimme jatkaa matkaa tuk tuk -kuskin painostuksesta kaupungin edustalla sijaitsevalle saarelle Koh Tunsaylle. Kuski täräytti meidät pieneen satamaan, josta meno-paluu lippu saarelle maksoi 10 USD per lärvi. Paluulippu on voimassa minä päivänä tahansa eli on täysin ihmisen itsensä päätettävissä, kuinka monta päivää aikoo saarella viettää.
Saarelle päästyämme varasimme ensimäisen vapaan bungalowin, joka osui vastaan. Hintaa yöpymiselle tuli huikeat 5$ yötä kohden. Perus bungalowi, jossa pieni terassi hammockilla varustettuna, sisällä parisänky sekä rinkkojen mentävä tila, miellyttävä ulkohuussi ja -suihku. Saarella on turha odottaa mitään yleellisyyksiä, sillä siellä ei ole teitä sähköistä puhumattakaan. Eli todella otollinen levyttelyparatiisi, jossa tekeminen rajoittuu lähinnä välille uiminen, syöminen ja makaaminen (simpukkakorun valmistus myös mahdollista :D). Yhteenvetona saari on ehkä jopa rentouttavampi kokemus kuin yksikään täyden hoidon kylpylä.
Saarella vietimme neljä überchilliä päivää, jonka jälkeen paluu sivistyksen pariin alkoi houkuttelemaan. Ei muuta kuin kamat veneesee, vene satamaan ja bussi kohti Phnom Penhiä, jonne juuri saavuimme ja tarkoituksena olis viettää Janin synttäreitä mahdollisesti muutaman tuopposen äärellä.
- comments
Robbari HAHAAAA! Ihanaa kun teillä on vaikeuksia matkalla. Se piristää aina mieltä. Ja huonoa syntymäpäivää sulle Bailando.