Profile
Blog
Photos
Videos
Matka Austinista New Orleansiin oli pisin yhtäjaksoinen retriittimme autossa (8-9h, jonka Erik ajoi miltei kokonaan) (niin, ja Kaikin ajoi yhden O.C. -jakson verran. Ville ei ajanut. Antti ei myöskään ajanut, Vylle puolestaan keskittyi puhtaasti ajamattomuuteen. Erik sen sijaan ajoi, ja aika pitkään muuten ajoikin). Jänskästi tuohon hurrikaanin pahoinpitelemään suurkaupunkiin ajaessamme taivas meni yhtäkkiä pilveen. Pahaenteistä…
Louisianassa highway kohti New Orleansia oli rakennettu pitkän matkaa paaluilla rämeikön päälle. Monta päivää kestäneen aavikkojakson jälkeen näky oli jälleen erikoinen ja virkistävä. Syvän etelän vieraanvaraisuudesta saimme esimerkkejä koko viikonlopun, kun jäimme suustamme kiinni paikallisten kanssa miltei jokaisessa pysähdyspaikassa museoista huoltoasemiin. Toisaalta kohtasimme kevyttä vihamielisyyttäkin - luultavasti joku kaupunkiin vähän turhan itsekkäästi suhtautuva uudisasukas oli ominut sen jo itselleen.
Joka tapauksessa kaupunki itsessään oli upea ilmestys. Kaupunkiromantiikka oli hyvin erilaista kuin moderneissa pilvenpiirtäjähelveteissä. Vuoden 2005 hurrikaanikatastrofin jälkiä on korjailtu ahkerasti, mutta huono-osaisuus näkyy välittömästi French Quarterin ja parin muun alueen ulkopuolella. Seikkailepa siellä sitten kuumottamatta, etenkin kun turistioppaat kehottavat pitämään omaisuudestaan huolta. St.Louisin hautuumaa #1 jäi valitettavasti vierailematta, kun Tremén kadut tuntuivat vähän liiankin autioilta ja näkyvyys ahtaan kalmiston muurien taakse oli olematon.
Oli uudenvuodenaatto, ja kaupungin ranskalainen kortteli oli pullollaan bilettäviä ihmisiä. Live-esiintyjiä oli joka baarissa, ja ihmiset joivat take-away -kaljojaan kaduilla. Tuttu vertailukohta uudenvuoden tunnelmille tässä kaupungissa voisi olla jokin Suomen loppukesän rockfestivaali, mutta kaupungin keskustassa. Parin baarissa nautitun juoman jälkeen rentous valtasi omankin mielen ja ruumiin. Kävimme katsomassa paikallista jazz-improvisaatiota, eikä paremmasta väliä.
Kellon lähestyessä kahtatoista ihmiset alkoivat kerääntyä Mississippi-joen rantakivikoille. Sankka sumu nousi joelta ranskalaiskortteliin ja maisema oli suoraan kuin romanttisesta kauhuelokuvasta. Hiukan ennen keskiyötä laiva, jossa raketit olivat, lipui joelle ja ilotulitus alkoi. Kain mielestä ilotulitus oli hienoin hänen näkemänsä. Ihmiset kerääntyivät kaduille ja rakennusten laitoja monessa kerroksessa ympäröiville parvekkeille. Juhlaväki ampui myös omia tulitteitaan keskeltä ihmisvilinää vähän turhankin huolettomasti.
Hotellimme (matkan kallein majapaikka) oli ihme puupaalusysteemi 1800 -luvulta, jossa oli käytössä vanha kunnon "parkkipojan" jopi. Vierailimme World War II -museossa, ja Voodoo -museossa koko kaupungin krapulapäivänä, uudenvuodenpäivänä.
Mutta se New Orleansista. Panama Cityyn lähdimme vuoden 2012 toisena päivänä, halki Mississippin ja Alabaman. Syötiin kiinalaisessa ravintolassa, jep jep joojoo.
- comments