Profile
Blog
Photos
Videos
31.10.2008-1.11.2008 KL- Tawau - Semporna
Herra Veikko Jääskeläinen piti meille minikurssin pe-la. Asia oli melkos tylsää kalvorallia kansainvälisten sopimusten tekemisestä. Lauantaina minitentti ja toivottavasti meni läpi. Illalla olikin sitten enemmän ihmeitä luvassa.
Kaikessa hiljaisuudessa oltiin suunniteltu pieni retki jälleen Borneolle. Pasi halusi päästä rannalle ja meittiä kiinnosti jatkaa sukellusharrastuksen parissa. Siispä liput Tawaulle, Borneon saaren Itäosaan, oli hankittu jo alkuviikosta. Lähtö siis lauantaina ja paluu tiistai-iltana. Otimme siis vähän omaa lomaa koulusta ma-ti.
Air Asian lento myöhästyi ekan kerran muutaman tunnin, mutta lopulta matkaan päästiin. Perillä oltiin jo pimeän tultua yhdeksän maissa ja sitten jatkettiin vielä taxilla satamakaupunki Sempornaan, josta yhä edelleen jatkettaisiin sitten todennäköisesti johonkin saarelle. Taxi kurvasikin melkein sadan kilometrin matkan noin 45 minuutissa ja pian olimme perillä uinuvassa Sempornan kaupungissa. Majoituimme Dragon Inn hotelliin, joka on rakennettu eksoottisesti veden päälle paaluille. Uni tuli suht nopiaan vaikka lakanat olivat ihan kostean tuntuiset. Huomenna merille!
2.11.2008 Semporna - Pulau Mabul
Hirveän säädön jälkeen päädyttiin majoittumaan seuraavat kaksi yötä Borneo Diversin resortissa Pulau Mabulilla. Suht kalliiksihan se tuli, mutta hintaan sisältyivät kuljetukset, ruuat ja sukellukset todella mukavassa ympäristössä. Lopulta hintakaan ei tuntunut niin pahalta ja olihan myös mukava viedä Pasi (sponsori) upeisiin maisemiin ja oloihin. Ainut miinus tässä diilissä oli, että emme pääsisi Sipadanille sukeltamaan. Sipadan on saari Itä-Borneolla, jossa on ainutlaatuinen merielämä. Saari nousee monta sataa metriä merenpohjasta ja muodostaa pinnalle sateenvarjomaisen koralliriutan. Eli pudotus on todella jyrkkä jossain vaiheessa. Sipadan kuuluu maailman top5 paikkoihin sukeltajien keskuudessa. Siellä näkee joka sukelluksella kilpikonnia, haita ja muita ISOJA mereneläviä. Eli tännehän meidän aloittelijoiden olisi heti ollut päästävä!
No ei Sipadania ruvettu sen enempää surkuttelemaan. Mabul oli kohteena myös oiva sukelluspaikka ja saisimme hyvää harjoitusta viikko sitten opittuihin taitoihin. Pakettiin kuului viisi sukellusta. Kaksi sunnuntaina ja kolme maanantaina. Tiistaina lähdettäisiin sitten taas takaisin kohti KLää.
Mabul oli oikein luonnonkaunis saari. Saarella oli muutama majoitusliike ja paikallista asutusta. Suurin osa taloista oli rakennettu vetten päälle. Saari oli todella pieni verrattuna mihinkään aikaisempaan saaren, jossa minä olen vieraillut. Päästä päähän ehkä alle 500m ja leveyttä ehkä 100-200m. Hotelli oli todella makea ja meillä oma pieni bungalow aivan meren ja uima-altaan äärellä.
Kauaa ei ehditty siinä sitten olla aloillaan kun piti lähteä sukelluskamoja testailemaan ja puoli kaksi koittaisi eka dyykki. Kamat olivat taas vähän erilaisia mitä viimeksi, mutta ihan toimivia ja hyviä. Sannan BCssä eli sellasessa ilmaliivissä (en tiiä vielä täysin tätä sukellusslangia) oli vähän reikää, mutta muuten kamat ihan jees. Sukellusoppaana toimi aikamoinen chiku nimeltä Emily ja ryhmäämme kuului pari eurooppalaista eukkoa ja muutama hassu kiinalainen tai japanilainen. Ensimmäisenä ihmetyksen aiheena tuli vastaan se, että kaikki kamat laitettiin täysin toimintakuntoon henkilökunnan toimesta. Se pisti vähän ahdistamaan, sillä meille oli opetettu miten kaikki kamat tarkistetaan ja laitetaan toimintakuntoon itse!Sitten kun sukeltaa n. 20 metrissä ja kamat ovat huonosti asennettu jonkun muun toimesta tai sattuu joku vahinko välineiden kanssa, ei voi kun syyttää itseään, että ei ole tarkistanut kaikkia asioita. Sukeltaminen on kuitenkin extremeurheilua ja aina on olemassa vaara, että jotain sattuu… No tietysti me perusjutut tarkistettiin silti, että kaikki toimii. Ja plumpsis.
Veden alla oli aikamoista sähellystä sillä iso ryhmä on aina iso ryhmä. Kiinalaiset ainakin olivat aika häsliä eikä heillä ollut tietoakaan bouyancystä eli painottomasta tilasta sukeltaessa. Näin ollen he pomppivat pohjaan ja välillä vähän pintaan vähän miten sattuu. Sanna taisi ainakin muutaman kerran saada räpylästä. No lopulta sukellusnumero 5 meni ihan kivasti ja nähtiin mukavasti myös meren elämää. Pasi pääsi myös mukavasti snorklailemaan veneen mukana joten elämyksiä myös siihen suuntaan. Seuraava sukellus olisi n. tunnin päästä.
Päivän toisella sukelluksella onnitutuin näkemään 6 kilpikonnaa! Kilppari menee kyllä ihan suosikkielukoihin tällä matkalla. Vastakohtaisesti rotat eivät. Mä vihaan niitä! Mutta onneksi niitä ei veden alla näy. Auringon laskiessa vene kaarsi takaisin kotisaarelle ja uima-altaalla oli kiva chillailla. Illallisella tutustuttiin muutamiin kinkkeihin Malesialaisiin, jotka olivat todella iloisia ja mukavia. Yksi kaveri jopa tykkäsi suomalaisista lihapullista ja käy usein niitä syömässä Ikeassa! Kundi vielä ihmetteli miksi ei KLssä ole suomalaista ravintolaa. I wonder why?? No meikkishän vois sellasen perustaa:D
Uni tuli nopeasti silmään jo ennen kymmentä. Seuraavan päivän sukellusinfossa meitin nimi oli Sipadanille lähtevässä veneessä! Voisikohan käydä tuuri??
3.11.2008 Pulau Mabul
No tietystihän ne nimet oli pyyhitty pois sieltä Sipadan veneestä. Voi surkeuden surkeus. No aamupalalla sitten saatiin kuulla lihapullaloverilta että hänen kaksi tyttöystäväänsä eivät ole lähdössä Sipadanille huonon olon takia ja me pääsisimme heidän tilalleen! Uusi toivon kipinä. No hirveän säädön jälkeen tämäkään ei onnistunut. Sipadanille pääsee päivittäin vain tietty määrä sukeltajia ja nämä sukeltajat ovat nimetty. No sen verran pyrokraattista kansaa nämä ovat, että kahden nimen vaihtamiseen menee kuulemma kaksi viikkoa… PRKL. Olisi pitänyt pukeutua kiinalaiseksi tytöksi niin olis päässyt saarelle:D
Taas oli siis tyytyminen Mabulilla sukelteluun. Päivä kului mukavasti ja joka sukelluksella näimme taas kilppareita. Ryhmäkoko oli myös pienempi ja mukana oli kokeneempia sukeltajia joten meininki oli rauhallisempaa eli mukavampaa. Kahden sukelluksen jälkeen päätimme, että tämä riittää meille. Näin aloittelijana tuo määrä tuntuu sopivalta. Sukeltamaan ei saa ikinä lähteä jos olo on epävarma tai tuntuu, että ei huvita. Me halusimme myös ottaa välillä vähän rennosti ja hengata vaan poolilla jne. Mukava päivä! Sain lihapullamieheltä myös valokuvia veden alta joten niitä kuvagalleriassa ehkä jossain vaiheessa.
Pieni tietoisku Sipadanista. Kyllä saari on siitä tuttu että sieltä Sissit kaappasivat Suomen Riston ja Sepon sekä muita matkailijoita ja veivät panttivangeiksi Jolon saarelle Filippiineille. Monet varmaan ihmettelevät miten sinne nyt sitten uskalsi lähteä. Tapahtumasta on nyt noin kahdeksan vuotta aikaa. Ja ajoilla on tapana muuttua. Sipadanin saarella ei nykyään enää voi yöpyä ei siksi että siellä olisi vaarallista vaan siksi että se on luonnonpuisto aluetta. Luonnonpuistoa ovat vahingoittaneet esimerkiksi dynamiittikalastajat. Nykyään Malesian armeija ja poliisi partioivat näillä vesillä suojellakseen aluetta. Ja varmasti myös panttivankitapauksesta on otettu opiksi. Malesia elää osin turismista ja panttivankidraama aiheutti ikävän tahran sen kilpeen. Kirjallisuuden ja Internetin mukaan alueella ei ole enää vuosiin sattunut laittomuuksia eikä muutakaan ikävämpää. Joten oliko siellä vaarallista? Onko Thaimaassa joka on lähellä sotatilaa vaarallista? Voiko Balille matkustaa koska siellä oli pommi-isku vuosia sitten jossa menehtyi muun muassa ruotsalaisia? Jokainen voi itse miettiä mikä on vaarallista mutta minä en ainakaan tuntenut oloani yhtään uhatuksi matkustaessani Itä-Borneolle. Kun ottaa asioista selvää, pitää järjen päässä ja on varovainen ja huolellinen niin usein pystyy välttämään vaaratilanteet. Loppu on sitten varmaan kohtalon, sattuman, Allahin tai ties minkä varassa…
4.11.2008 Pulau Mabul - Semporna - Tawau - KL
Aamulla herättiin aikaisin ja päätettiin ottaa kaikki irti Borneon auringosta. Käytiin myös snorklailemassa laiturinnokassa. Pasilla kävi hyvä tuuri sillä onnistuimme näkemään myös kilpikonnia rantavedessä! Siistiä. Ainut miinus tuli meduusalle joka onnistui pistämään meitsiä ranteeseen. Inhoittavia otuksia.
Onko pakko lähteä?? Tämä Mabulin saari oli kyllä huippupaikka. Hotellissa oli todella mukavaa iloista väkeä niin henkilökunnan kuin sukeltajien joukossa. Viihtyvyysaste erittäin korkea. Ainut miinus ehkä ruokaan olisi kyllästynyt ajan kanssa sillä ruoka koostui lähinnä buffet tyyppisistä aterioista eli lähinnä riisistä ja lisukkeista. Vielä en niin aasialainen ole että tätä ruokaa pystyisi viikkotolkulla vetämään. Venekyyti Sempornaan ja sieltä saimme kyydin lentokentälle.
Lento lähti vasta myöhään illalla joten päätimme lähteä tutustumaan myös Tawaun kaupunkiin joka oli lentokentän läheisyydessä. Kaupunki on lähellä Indonesian rajaa ja toimii tärkeänä satamakaupunkina. Kaupunki oli oikein mukava ja kaduilla ei juuri länsimaisia ihmisiä pyörinyt. Illaksi lento KLään ja nukkumaan klo 1.30, huomenna kouluun.
- comments