Profile
Blog
Photos
Videos
Torstaina iltana lähdimme matkaan. Junalla kohti Château-d'Oexiä. Muutaman hassun tunnin päästä juna pysähtyi vuoristokylään. Illalla oli pimeä eikä maisemasta näkynyt muuta kuin tie. Hieman normaali harhailua ylös, alas ja edes takaisin ja olimme hostellin pihassa. Meille oli kuulemma ovet auki ja muut vermeet valmiina tiskillä. Hiivimme hiljaa pitkin portaita yläkertaan ja raotimme huoneemme ovea. Huone olikin tyhjä ja koko hostelli oli tyhjä. Vain me ja yksi saksalainen hiihtäjä.
Mainion, paikallisen jogurtin maustaman, aamupalan jälkeen löysimme pyörät samasta varastosta johon ne oli jätetty. Pihalle päästyämme huomasimme olevamme keskellä vuoria. Jopa oli kommeet maisemat! Kyselimme hieman tietä hostellin tädiltä. Täytyy kyllä sanoa, että täti oli ystävällisin hostellin täti, kenet olen tavannut. Hostellin taso muutenkin oli A-luokkaa. Tarkoitus oli huitaista solan läpi vuorten toiselle puolelle Montreuxiin. Kokeilimme ensin pienempää tietä joka kiipesi ylös päin rinnettä pitkin. Sotkimme maatalon poikki, josta joukkoomme liittyi mukaan koira. Koira jahtaili vuoristo kaurista ja kissaa samalla kun me puskimme eteen ja ylös päin. Kun lumi ylettyi polviin asti käännyimme takaisin. Toinen reitti oli jo mukavampi, mutta tunnin tai kahden lumessa kahluun jälkeen söimme hieman evästä ja uuden energian myötä viisastuneena päätimme palata omia jälkiä takaisin. Saksalaisilla on kuulemma sanonta: "se joka rakastaa pyöräänsä, kantaa sitä". Rakastettuamme pyöriämme tarpeeksi todellisuus iski märän lohen naamalle ja tajusimme pysähtyä. Ruokailessamme kolmas pyöräilija kantoi fillariaan vuorelta alas päin ja huikkasi meille että ylempänä on enemmän lunta. Palasimme alas täynnä uutta intoa ja päätimme pysytellä pääteillä. Pyörät pyörivät kevyesti ja jatkoimme aina Bulleen asti. Ajoimme myös Gruyèresin läpi, josta tulee vahvan makuista haisevaa juustoa. Päivän päätteeksi nappasimme kahvit ja odottelimme juna Bullesta takaisin Château-d'Oexiin.
Toisen mainion aamupalan jälkeen matkasimme junalla Montreuxiin, jonne siis emme eilen koskaan päässeet. Montreuxistä oli tarkoitus fillaroida Lausanneen Geneve järven rantaa pitkin. Ajelimme viinitilojen ja kapeiden rantakylä teiden kautta aurinogn lämmittäessä palanutta ihoa. Pääsimme perille hyvissä voimin. Isompi rinkka lokeroon ja jatkoimme matkaa rantaa pitkin. Geneve järvi on todella lumoava paikka. Järviä on toki nähty ennenkin, mutta kun vuoret kohoavat vielä lumisina takana ja edessä ja jokapuolella, näky vetä hiljaiseksi. Molemmille tuli tunne, että olemme enemmänkin Ranskassa kuin Sveitsissä. Sääkin suosi meitä väsyneitä kulkijoita. Muutama ujo pilven hattara taivaalla heilui, mutta aurinko paistoi ja poltti ihoa minkä ehti. Illemmalla otimme junan Lausannesta Zürichiin ja vaihdoimme siellä juna Bellinzonaan. Bellinzonassa olimme kello yhden aikaan yöllä. Hostellin löydyttyä unta ei tarvinnut odotella kauaa.
Aamupala Bellinzonassa ei ollut aivan yhtä hyvä kuin viime paikassa, mutta täyttävät joka tapauksessa. Päivä ohjelma sisälsi Ötzi, jäätyneen pronssikautisen miehen, näyttelyn. Näyttely raapaisi 15 Sveitsin ruplaa pois budjetista, mutta oli sen arvoinenkin. Löytö ja taustat oli selitetty seikkaperäisesti. Itse jäätynyt Ötzi oli toisaalla säilytyksessä jottei pääsisi rupsahtamaan. Siitä huolimatta tunti arkeologisessa näyttelyssä heilahti nopsaan. Pyörän nokka kohti Locarnoa ja menoksi. Ajoimme joen vartta pitkin hyvän matkaa, kun Marian satula alkoi valumaan. Lainasimme ravintolasta työkaluja ja fillari oli taas uuden veroinen. Ajoimme Maggiaan asti joka oli jo hieman ylempänä. Locarnosta otimme junan takaisin Bellinzonaan ja taas yhden pitkän ajo päivän jälkeen rojahdimme sänkyyn väsyneinä.
Aamu toi taas uutta palaa ja energiaa. Maanantai, joka oli valitettavasti viimeinen päivä meidän loistavasta pääsiäis reissustamme, oli varattu Luganolle. Ajelimme Luganon juna-asemalta alaspäin rantaa kohti ja käännyimme länteen. Tiet olivat kapeita ja täynnä autoja, mutta maisemat ja tuoksut veivät voiton peltilehmien seuraamiselta. Tiesimme olevamme vielä Sveitsissä, mutta silmät, nenä ja korvat yrittivät kertoa aivoille Italiasta. Oli ehkä lämpimin päivä ja paloinkin taas mukavasti. Päivän päätteeksi evästimme jälleen järven rannalla ja suuntasimme junalla kohti Oltenia. Viisi päivää pois Oltenista, kaksi Geneve järven seudulla ja kaksi tutkien italian kielistä osaa ja yksi päivä meni junassa istuessa. Kyllä se vaan on pieni maa.
- comments