Ollaan heräilty rauhassa tai toisin sanottuna lipsuttu tavoitteestamme osaksi jetlagin, osaksi laiskuuden takia. Lähdettiin liikenteeseen noin 12 maissa ja suunnattiin kohti Hong Kongin saarta. Saari/Alueet, joilla kävimme, olivat pääsääntöisesti täynnä korkeaa toimistorakennusta, mutta silti näkemisenarvoisen korkeita sellaisia. Suuntasimme tuolla saarella kohti rataa, joka vei läheisen vuoren, The Peak:n, näköalatasanteille. Juna tasanteelle ja takaisen maksoi 54 HKD:ta(n, 5,4 euroa) ja siihen sisältyi lippu korkeimman talon katolle. Pelkkä matka edestakaisin olisi ollut 36 HKD:ta. Kukkula oli kyllä rahanväärti, suositellaan lämpimästi käyntiä siellä. Halvimmillaan kukkulan kokee 25 HKD:lla ottamalla ylös junalipun ja kävelemällä alas - emme kokeilleet.

Opittavaa meillä on rutkasti tuossa päiväreissujen varustelussa. Otimme oikein repun mukaan, jotta pitäisimme siellä aina juotavaa mukana. Ostimme jopa juotavaa, mutta vain yhdet pullot (0,5 l) per pää, eikä se näissä 35 asteen helteissä riitä edes vuoristojunalle. Kannattaa siis kantaa mukana aina melko paljon nestettä, mielellään muutakin kuin vettä, ja joitain pieniä snäcksejä. Nälkä on meinaa yllättänyt kolmikkomme joka päivä. Ja yllätyksen tapahtuessa ei ravintolaa luonnollisestikaan ole ollut lähimaillakaan. Kuumassa näläntuloa ei tunne samalla tavalla kuin koto-Suomessa, joten syökää säännöllisin väliajoin ennen kuin tipahdatte.

Kukkulan jälkeen suuntasimme hostelli-isännän suosittelemalle baarikadulle Lochart Streetille. Katu oli mielenkiintoinen, mutta ei kaikista mukavin. Kadulla vuorottelivat mukavat avoimet Pubit ja verhoilla suljetut strippiluolat, joiden edustoilla oli aina pari viehkeää aasialaisneitosta ja yksi kärkäs aasialaismamma (pyörittäjä kenties). Mammat olivat kaikista hajottavimpia, yrittivät sulkea kävelyreitin ja ohjata kädestäpitäen sisälle. Mentiin kadulla yhteen mukavantuntuiseen brittipubiin, jossa saatiin olla miltei rauhassa. Vain yhden kerran erän mielenkiintoisen näköinen herra tuli pubiin kolmen erittäin tyylikkäästi pukeutuneen aasialaistypykän kanssa. Tämä hienoksi herrasmieheksi pukeutunut englantia aksentilla puhuva "herrasmies" tuli kysymään meiltä ystävällisesti tahtoisimmeko jutella hänen tytöilleen ja kieltävän vastauksen annettuamme saimme olla rauhassa ja katsoa rugbyä.

Viimeisenä tekonamme kävimme illastamassa paikallisen night marketin ytimessä Temple Streetillä. Olipahan aika sählinki, kun poliisit valvoivat etteivät ravintolat laajenna pöytiään ravintolan ulkopuolelle, niin kuin ravintolat tekivät edellisenä päivänä kun olimme shoppailemassa. Onnistuimme saamaan pöydän kymmenen minuutin odottelun jälkeen innokkaan sisäänheittäjän toimesta. Sisäänheiton jälkeen tarjoilijoiden tarmo ei riittänyt sisäänheittäjän tasolle ja olimme ilman tarjoilijaa kymmenisen minuuttia eikä moista meinannut kuulua paikalle. Päätimme pelata kps:sän (kivipaperisakset) siitä kuka käy hakemassa meille kädestäpitäen tarjoilijan. Kps:stä muodostuikin meille jo perimme, jolla aiomme ratkaista kaikki matkamme ongelmat ja pulmat, jotka vaativat vain yhden henkilön eforttia. Panu sattui häviämään pelin ja meni rohkeasti nykimään tarjoilijaa hihasta, jolloin saimme heti tarjoilijan. Tuollaseen "kaaokseen" ei kannata jäädä odottamaan onneaan vaan tehdä itse oma onnensa!

Olipahan taas huikea päivä.Mietittiin vielä äijien kesken, mitä Hong Kongista tulisi kertoa. Mieleen tuli ensimmäisenä ainainen sade katujen varsilla - hajottava sade. Kadulla kävellessä tuli tarkkailtua enemmän edessä olevia lätäköitä kuin mitään muuta. Mietimme aluksi näille lätäköille syytä. Ensimmäiset niskaan tippuvat pisarat huvittivat, jonka jälkeen ne olivat vain ärsyttäviä. Ärsyttäviä pisaroista teki etenkin se ymmärrys, että tippuva vesi oli oletettavasti pyykkivettä sekoittuneena satojen ulkoseinillä olevien ilmastointikoneiden kondenssiveteen.

Eräs ruokailuun liittyvä seikka loisti poissaolollaan - ruokarauha. Kaupungin kulttuuriin ei millään lailla sovi ruokarauha ja aloimme jopa epäilemään, että kiinan kielessä on tällaista rauhaa tarkoittavaa sanaa. Ravintoloissa tarjoilijat saattavat olla vain senttien päässä syöjistä "vahtimassa" tai sitten he vain saattavat kurkottaa ylitsesi ottamaan jotain tuiki tärkeää asiaa. Huvittavaa oli etenkin ruokailun loppu, jolloin joku laski tyhjän lautasen pöydälle. Tällainen lautanen ehti vain ani harvoin koskea pöydän pintaa saatikka sitten kylmenemään ennen kuin tarjoilija kiikutti sitä jo keittiöön. Kun kaikki seurueesta olivat syöneet ja lautaset viuhahtaneet keittiöön tulikin "ulosheittämisen" vuoro. Meidän pyydettiin usein heti ruokailun jälkeen nousemaan heti pöydästä juominemme ja menemään kadulle "nauttimaan" ne loppuu. Etenkin viimeisen illallisen loppu oli veikeä. Olimme juuri viimeistelleet ateriamme paikallisten ihmisten ravintolassa syöden mitä ihmeellisimmällä ja sotkuisimmalla tavalla cuddle fish:iä (ehkä jokin mustekalalaji - selvisi vasta pöydässä), jotain smoked fishiä ja vielä lihaa jonka sai todella tapella luusta irti, sillä taisteluun käytiin syömätikkujen ja hammaskaluston voimin. Muutamien sekuntien päästä, kun lautasemme oli korjattu, tarjoilija alkoi huvittavan käskevällä äänellä huutaa "Get out, get out, get out…" ja näin meidät oli silmän räpäyksessä korvattu uudella maksavalla seurueella paikallisia.