Profile
Blog
Photos
Videos
No nyt on koettu se sellainen Alaska joka kaikissa postikorteissa ja matkailumainoksissa aina näkyy, se oikea peräkylien ja paukkupakkasten ihmemaa. Nyt on nähty sisämaan vuoret ja järjettömät lumikinokset ja Yhdysvaltain pohjoisin ja yksi koko maailman pohjoisimmista asutetuista paikoista! Seikkailu-Jenni on ollut vauhdissa.
Viime viikon perjantaina seikkailin itseni bussilla Anchoragen lentokentälle (Anchoragessa on oikeesti tosi kämänen bussisysteemi eikä ne bussit mitä reittiopas mulle suositteli saapuneetkaan ja jokanen ihminen jolta kysyin neuvoa anto ihan eri ohjeet, lopulta jouduin seisomaan 25min -20 asteessa tien varressa oottelemassa vaihtolinjaa...), jossa tapasin Alexin. Olin aiemmin kyselly kavereiltani UAS:ssa josko joku heistä haluis lähtee mun kanssa koeviikon jälkeen Denalin kansallispuistoon mutta tytsyt halus mieluummin suunnata suoraan Havaijille joten löysin matkaseuraa Travbuddy-reissukaverisivustolta. Oltiin laiteltu Alexin kanssa viestiä Facebookissa jo kuukauden ajan joten mulla oli jo jonkinlainen käsitys siitä millasen tyypin kanssa lähen matkaan ja kun lentokentällä ootti just sennäkönen ja -olonen tyyppi mitä ootinki, vuokrattiin auto kentältä ja eiku matkaan!
Otettiin kaikkein isoin nelivetomaasturi mitä vuokrapuljusta sai, olihan se kalliimpi mut kansallispuistossa ja sen ympäristössä tiet ja niiden auraus vähän on mitä on ja jäätä on kaikkialla joten ei haluttu ottaa riskiä et jäädään jumiin jonneki keskelle ei-mitään ja palellutaan kuoliaksi. Matkalla käytiin vielä ostamassa jääskraba, linkkari, sytkäri ja lapio, jotta tarpeen tullen saadaan ikkunoihin näkyvyyttä, risuja katkottua polttopuiksi, nuotio sytytettyä ja auto kaivettua lumipenkasta. Makuupusseja säilytettiin autossa sen varalta että jouduttais viettämään yö kaarassa ja otsalamppujen patterit ja varapatterit oli koko ajan ladattuina. Lisäks varattiin autoon ja muutenki reissuun mukaan paljon vettä, kuivamuonaa ja helppoa eväsnaposteltavaa, sekä tehtiin ruokaostokset pariksi päiväksi Wasillassa, koska Healyssa johon oltiin suuntaamassa ei ollut kuin kioskityyppisiä minimarketteja.
Matka Anchoragesta Healyyn, Denalin kansallispuistoa lähimpään kylään, kesti ostosreissun ja vessapysähdyksen kanssa reilut kuus tuntia, lounas nautittiin matkalla Subwayn antimien muodossa. Tie oli paikoitellen aika liukas joten Alex ajoi vähän rauhallisemmin, varsinkin pimeän laskeuduttua. Healyssa meitä odotti Lauren ja toinen Alex, couchsurfingin eli sohvasurffailun kautta tavattu pariskunta joka oli luvannu majoittaa meidät seikkailumme ajaksi. Ruoka odotti valmiina pöydässä (linssitacoja ja nachoja, nam!) ja Lauren ja Alex oli tosi mukavia ja niiden kissat Simba ja Butters just ihania söpöliinejä! Vietettiin iltaa jonkin aikaa höpötellessä mut oltiin kaikki aika väsyneitä joten mentiin ajoissa nukkumaan.
Lauantaina oli aika alkaa kansallispuiston valloitus, varustauduttiin aamulla lämpimin vaattein ja ajatuksin ja auringon noustua kymmenen jälkeen ajeltiin Alexin kanssa Denaliin. Olin saanu Abbylta lainaan sukset ja Alex oli tuonut omansa mukanaan, käytiin hakemassa visitor centeristä latukartat ja kysymässä reittien tuoreimmasta tilanteesta - yhdellä reitillä oli nähty edellisenä päivänä karhu, joten sinne suuntaan ei suositeltu menevän ja kehotettiin pitämään meteliä matkalla, lisäks otettiin park rangerien puhelinnumero ylös ja kerrottiin mihin aikaan arvioidaan palaavamme takasin. Oltiin kerrottu myös hosteillemme Laurenille ja Alexille mihin aikaan meidän pitäs viimestään olla takasin ja heillä oli meidän puhelinnumerot, jotta joku tietäis lähteä etsimään jos meitä ei kuuluis illalla takasin.
Lunta oli polveen asti, pakkasta päälle parikytä astetta ja aurinko paistoi. Latujen varrella näkyi pupujen ja ketun jälkiä, kaikkialla oli tosi hiljaista ja rauhallista, puolentoista tunnin hiihtolenkin aikana nähtiin vaan yks hiihtäjä meidän lisäks. Käytiin vaihtamassa sukset lumikenkiin, joita sai lainata visitor centeriltä ilmaiseksi, ja lähettiin valloittamaan toista reittiä. Se olikin lanattu huoltoautoille sopivaksi (omalla autolla ei saanu kulkea) joten lumikengistä ei ollukaa mitään hyötyä ni käppäiltiin ihan omilla kengillä ihastelemassa maisemia. Tehtiin talven ekat lumienkelit! Puoli neljältä päästiin takasin autolle, just kun aurinko alkoi laskea, ja käytiin palauttamassa lumikengät. Matkalla takas majapaikalle kuultiin junan pilli ja onnistuttiinkin näkemään Anchoragen ja Fairbanksin väliä kulkeva juna puksuttamassa vuorenlaitaa. Laurenilla ja Alexilla oli työpaikan pikkujoulut, joten vietettiin ilta Alexin kanssa kaksin, leikittiin kisujen kanssa ja käytiin syömässä Healyn toisessa ravintolassa/pubissa. Join jopa baarin puolella yhden oluen ruoan päätteeksi, kyseessä oli koko kylän ainoa anniskelumesta ja lauantai-iltana paikka oli täynnä, oli hauskaa tarkkailla paikallisia nurkkapöydästä. Näin jälkeenpäin harmittaa etten kehdannu kokeilla pubin keskellä olevaa vempainta, tiiättehän sellaset mekaaniset härät, noh täällä oli mekaaninen KARHU jonka päällä ois saanu kokeilla rodeota! EIKÄ MULLA OLLU EES KAMERAA MUKANA!
Sunnuntaina Lauren ja Alex kutsu meidät mukaan Healyn toiseen ravintolaan jossa käytiin aamupalalla, jonka host-Alex ystävällisesti tarjosi. Tää tulee olemaan varmasti asia jota Amerikasta jään eniten kaipaamaan, aamupalan syöminen ravintolassa! Munia ja pekonia ja nakkeja ja perunapaistosta ja paahtoleipää... Auringonnousu tarjos mielettömän väriskaalan matkalla kansallispuistoon. Matkan varrella pysähyttiin Alexander Supertrampin vikaksi leposijaksi jääneellä pikkubussilla, kyseessä ei tosin ollu se aito bussi koska se on edelleen tuolla keskellä ei-mitään hullun vaelluksen päässä, me tyydyttiin ihan vaan siihen bussiin jota käytettiin Into the Wild -elokuvan kuvauksissa. Kuvausbussi on Healyssa yhen kesämotellin leirintäalueella, se on aidan takana mutta aidan takalaidalta löytyi roskapönttöjä joiden päältä kiivettiin toiselle puolelle.
Kansallispuistossa jaettiin taas päivä ensin hiihtämiseen ja lumikenkäilyyn, tällä kertaa latu jolle lähettiin loppui kesken (oli vissii laduntekijä kääntyny takasin ko lunta oli nii perkeleesti) ja meidän hiihtokin jäi sitte vähä lyhyeksi ko hangessa hiihto oli vähän turhan raskasta. Lumikengillä tarvottiinki sitte pitempi reissu metsän siimeksessä, ei nähty ainoatakaan ihmistä parin tunnin aikana, oltiin vain me ja luminen kansallispuisto. Alexilla oli GoPro jolla se kuvas meidän matkaa, toivottavasti se saa jossain vaiheessa upattuu videot nettiin ni voisin laittaa matskua tänne. Mentiin moikkaamaan kansallispuiston vetokoiria, mutta kenneli oli tyhjänä koska kaikki koirat oli park rangerien kanssa useamman päivän koiravaljakkoretkellä jossain keskellä kansallispuistoa. Ilta vietettiin hostiemme Laurenin ja Alexin kanssa, meikäläinen teki illalliseksi ratatouillea riisin kera ja Lauren taikoi jälkkäriksi nutella-brownieita. Höpöteltiin ilta matkailusta, meidän hostit on kanssa kunnon reppureissaajia, lisäks opetin jengin pelaamaan ristiseiskaa ja host-Alex varsinki innostui siitä oikein kunnolla ja hönäs heti panttaamisen jalon taidon
Maanantaina oli aika pakata kimpsut ja kampsut ja lähteä takas kohti Anchoragea. Matkalla ihasteltiin jälleen upeita näkymiä sekä pysähyttiin lounaalle Talkeetnassa, söpössä vanhanaikaisen näköisessä kylässä, joka on kuulemma kesäisin tupaten täynnä turisteja, mutta nyt saatiin olla ihan rauhassa keskenämme. Anchoragessa sohvasurffattiin Danin luona, joka laittoi meille illalliseksi täytettyjä paprikoita ja kertoi hostanneensa yli sata sohvasurffaajaa, Dan oli niin intohimoinen couchsurffaaja että se oli tatuoinut couchsurfingin logonki käteensä!
Alex on töissä Alaskan Airlinesilla ja se saa lentää ilmaiseksi millä tahansa lennolla, jolla vaan on tilaa. Lisäks se saa vuodessa 20 ilmasta lippua seuralaiselleen ja koska oli jo joulukuu ja sillä oli lippuja käyttämättä, Alex oli kysyny haluisinko tehä sen kanssa päiväreissun johonki todella eksoottiseen paikkaan. Halusinhan minä, joten eilen aamusta mentiin viideltä lentokentälle kuikuilemaan mahuttaisko me aamuseiskan koneeseen Barrowiin. Lento oli melkein täynnä ja just ja just mahuttiin, koneeseen jäi kaks paikkaa vapaaks. Lennettiin Deadhorsen eli Prudhoe Bayn kautta ja kolme neljäsosaa matkustajista meni sinne öljy- ja maakaasutöihin, koko lentokoneessa tais mun lisäks olla viis naista ja kaikki muut matkustajat oli 30-50-vuotiaita miehiä Tää on sitä todellista Alaskaa.
Päästiin Barrowiin kolmen ja puolen tunnin matkan jälkeen ja kylässä oli edelleen pilkkopimeetä, -30 astetta pakkasta ja tuuli navakasti vaakasuoraan lunta pöllyttäen. Kentällä ei ollut takseista tietoakaan eikä kummankaan kännykkä löytänyt kenttää. Lopulta yks taksi saapu paikalle ja saatiin kyyti Iñupiat Heritage Centerille. Tietty niillä oli just alkanu lounastauko... No, lähettiin sit kävelemään rannalle, jossa otettiin kuvia ja käveltiin Jäämeren jäällä. Mielessä oli vaan Idiot Abroadin Karlin kommentti "What's the point in this program being HD? It's a waste of time being in colour! It's giving me headache." kun ympärillä näkyi pelkkää lunta ja jäätä puolenpäivän sinihämärässä, kaikki näytti ihan samalta lukuunottamatta takana loistavia kylän katulamppuja. Käppäilyn jälkeen palattiin rannasta kulttuurikeskukselle ja pääsylippuja ostettaessa kassaneiti varoitti että älkää sitten missään nimessä menkö tänään merenrantaan, siellä on nähty aamulla jääkarhu ja rangerit etsii sitä vieläkin, kukaan ei tiedä onko se jo poistunut kylästä vai ei. Ollaan aika onnellisia siitä ettei kohdattu jääkarhua, niin siistiä kuin sellainen olisikin luonnossa nähdä, oltiin liikkeellä jalan ja jääkarhua ei noin vain juosten paetakaan, varsinkin kun valaistus oli niin kehno että oltais luultavasti bongattu se vasta kun se ois ollu liian lähellä. HUH!
Heritage Centerissä päästiin tutustumaan iñupiatien kulttuuriin, heidän historiaan, uskomuksiin, tapoihin, perinteisiin, vaatteisiin (mie, Alex), asumuksiin, ruoanhakuun ja kulkupeleihin. Lisäks keskuksessa esiteltiin iñupiatien kieltä, asemaa nykypäivänä sekä Barrowin ja pohjoisen Alaskan eläimistöä ja luontoa. Jos joku koskaan menee Barrowiin ni käykää tuolla! Muita nähtävyyksiä on mm. Whalebone Arch, Grönlanninvalaan leukaluista pystytetty maamerkki, sekä vanhat iñupiaattien asumukset, joita yritettiin Alexin kanssa etsiä lumimyrskyssä rämpien mutta ei löydetty. Ehkä ne oli hautautunu kinoksiin... Käytiin lämmittelemässä ja tsekkailemassa lentoja kirjastossa, ainoossa paikassa jossa löydettiin toimiva internet. Paluulennolle oli aamulla 37 paikkaa vapaana, nyt enää yksi! O-ou... Mentiin sitte takas lentokentälle hyvissä ajoin jotta päästäis ekana jumpseat-jonoon, huomattiin että siellä oli aika monta muutakin jotka oli jonotuslistalla. Alko vähän kuumottelemaan et jäädäänkö me nyt jumiin Barrowiin. Onneks lentoja Anchorageen oli lähössä kaksi, yks klo 18 ja yks klo 19. Oltiin jonotuslistalla ekalle mut lennon alettua lastaamaan ihmisiä kävi selväks ettei mahuttais siihen. Osa muistakin jonotuslistalla olijoista putos seuraavan lennon listalle. Sormet ristissä venailtiin tietoa kuinka käy ja lopulta onneks onneks onneks mahuttiin sille seuraavalle, päivän viimeselle lennolle! Jouduttiin oottamaan ihan viimeseen minuuttiin, onneks osa lentolipun ostaneista ei koskaan saapunu paikalle ja saatiin kolmanneks ja toisiks viimeset paikat koneesta, meidän jälkeen jonotuslistalta pääs sisään enää yks ja kaks tyyppiä jäi ilman lentoa. Kuumottelevaa.
Anchoragessa oltiin yhentoista jälkeen, Alex jäi odottamaan jatkolentoa kotiinsa Idahoon ja Dan jonka luona oltiin yövytty oli todella ystävällisesti tarjoutunut hakemaan mut kentältä joten mun ei tarvinnu maksaa taksia. Lisäks Dan oli tehny valmiiks kana-avokadosalaattia joten syötiin illallinen ja höpöteltiin hetki kunnes käytiin nukkumaan. Tänään aamulla Dan oli lähteny jo töihin mun herätessä, söin aamupalaa, pakkasin ja yhentoista aikoihin lähin lentokentälle, jossa nyt istuskelen oottelemassa lentoa Havaijille, jossa Caley, Riley, Sydney, Rosie ja Abby ovat jo hengailleet viime viikosta lähtien. Tulee olemaan ihan hauska lämpötilaero tän illan ja eilisen välillä, Barrowissa -30 astetta ja Honolulussa +25. Celsiuksissa yli 50 asteen ero, Fahrenheiteissa 100! Vähän pelottaa et läkähdyn kuoliaaks enkä pysty liikkumaan ko on niin tukahduttavat kelit totuttuun verrattuna. Katellaan miten käy!
- comments