Profile
Blog
Photos
Videos
HUhhei takaisin taas Cityssa. Takana ihan uskottamat muutama paiva intiaanisaarilla Karibian meren laidalla. Mistakohan sita ees alottaisi.. no alusta!
Matka tosiaan alkoi aamuviiselta Panama Cityn hotelliltamme, semivasyneena raahauduttiin tavaroittemme kanssa jeeppeihin ja lahettiin ajamaan kohti Kunan kuntaa kohti. Pysahdyttiin kauppaan ostamaan tarpeellisia juttuja kun siella noi ostosmahdollisuudet heikohkot ja lisaksi tiedossa oli joka paivalle kalaa ja riisia. Eli sanckeseja ja pahoinvointipillereita (automatkaa ajatellen Nandan suosittelemana, ja voin kertoa myos nyt etta itse suosittelen). Ja ne todella tuli tarpeseen, matka rajalle oli melko toyssyinen ja sanotaan nain etta lintsin vuoristorata on kesya verrattuna meijan matkantekoon. Pysahdyttiin aamiaiselle paikalliseen ravintolakeittioon jossa syotiin mm. maissipohjaisia lettuja, uppopaistettua leipaa ja lihaa seka kanaa. Paikassa oli avokeittio ja luulen et paikka on tyomiesten suosiossa ainakin jengista paatellen. Mutta oli jotenkin tosi tunnelmallinen, aurinko paistoi ja jatkettiin matkaa. Meijan kuski pysaytti meijat kukkulalle josta nahtiin kaukaisuudessa San Plas saarten archipelago. Siina alkoi kylla jo sen verran mahan pohjassa kutkuttaa et pakko jatkaa matkaa!! Yhdessa jeepissa jossa ei ollut meijan porukkaa kyydissa, vaan ranskalaisia yhdelle tytolle matkan teko oli liikaa ja han voi vahan huonosti, jaoimme ystavyyden merkeissa hanelle yhden tabuistamme ja jatkettiin matkaa. Mutta tasta viela sen verran etten ikina pode matkapahoinvointia, otin makin muutamat tabut just in case.
Sitten saavuttiin rajalle jossa oli passintarkastus. Ei ollut suurempia ongemia (kuin se etta yksi porukastamme oli unohtanut passin , vaikkaki se oli ainoa joka piti muistaa ottaa mukaan....no pitihan jonkun tama unohtaa) ja niin paastiin kaikki rajan yli rannalle josta oli tarkoitus jatkaa veneella saarille. Kaiken kaikkiaan taitettiin matkaa lahemmas kolme tuntia, upeet maisemat matkan varrella niin aikakin meni nopeesti. Tavattiin rantautumispaikassa/satamassa meidan asuinsaaren eli Kuna Yalan omistaja joka johdatti meidat veneelle ja siita huristeltiin auringon paahtaessa ensimmäiselle saarelle jossa majailimme. Suoraan sanottu odotin jotain melkoista laavaa mutta taa meidan basic beach hut oli miellyttava. Suihkussa kylmaa vetta, muttei tosiaan haitannut lainkaan kun saat suosi meita ja oli hirvee helle paalla. Kuna Niskua majatalomme oli siis yhdella paasaarella ja jossa sijaitsi myos koulu. Intiaanit olivat ujoja mutta kiinnostuneita, siella he elivat ja tekivat joka paivaisia askareitaan muina miehina. Naiset olivat pukeutuneita omiin asuihin ja erilaiset helmikorut koristivat jalkoja ja kasia. Lapsilla ja miehilla oli ns. tavallisempia vaatteita. Paikalliset myivat kasitoita ja oli ehka valilla joissain maarin painostavia mutteivat tyrkkyja, ja toistaalta mielellaan sita muutaman dollarin lahjoittaa tallaiselle heimolle. Liikkuminen tapahtuu veneilla mutta harvat lahtevat ikina saarilta pois, yleensa miehet hoitavat elitarvikkeiden jne, hoitamiset kaupungeissa. Ei sellaista kylla enaa kauhean useissa mestoissa ole.. Ekana paivana mentiin yhdelle saarelle jossa vaan maattiin valkoisella biitsilla palmujen katveessa, me ainoina ihmisina siella. Vesi oli lamminta ja kirkasta, taydellista.
Seuraavana paivana otettiin hyvan aamiaisen jalkeen (leipaa, omeletti, juustoa) suunta Isla de Peliculaa, jossa oli akkiseltaan laskettuna 15 palmua. Ja asuihan siella yksi intiaanimamma joka myi vetta ja Balboaa, seka omia kasitoitaan. Niin kuin arvata jo saattaa, relattiin taas ja maattiin auringossa, ei siella kauheasti muuta aktiviteettia ollut. Uskomaton paratiisi.. taas me ainoina muukalaisina. Ne ketka halusi oli mahis menna snorkalailemaan Isla de Perrolle jossa siis vanha laivanhylky, ja tietty menin. Saari ei itsessaan ollut niin kiva kuin muut, yhtakkia lauma turisteja holisemassa ymparilla, mitaa, kun oli tottunut vaan omaan jengiin ja laineiden liplatukseen, mista nama kaikki tuli. No joka tapauksessa snorklaaminen oli jees, ja nahtiin fisuja ja hylky oli jannittava. Hetken aikamme siella pulikoidessa paatettiin menna takaisin 15 palmun saarelle - ihan liikaa kosketusta takaisin ulkomaailmaan kerrallaan ;)
Illalliseksi saatiin taas, niin kuin myos joka paiva pavalliseksi kalaa ja riisia. Lounaat syotiin rannalla pahvilautasista ja illalla Kuna Niskuan viereisessa katoksessa jossa oli keittio. Illat istuskeltiin pimeassa ja nautittiin rauhasta. Vikana iltana siella ollesamme paikallinen rastafar kertoi kylalaisten jarkkaavan meille yllatysta. Odotettiin siina iltaa istuen kunnes yhtakkia alkoi hardelli ja mentiin rantaan, heilla oli siella viiden miehen tulishow. Yhtaikaa ajoittain sympaattinen, ajoittain hieno. Ja hauska yllatys, ei ihan ekana olisi tullut mieleen. Seuraavana aamuna syotiin aamiasita ja tutusttiin vahan tarkemin saareen jossa majoituttiin. Todella alkeellisissa oloissa intiaanit elelivat, nauravaista porukkaa kuitenkin mutta niinkuin alkuun jo mainitsinkin samalla kovin arkoja. Ehka sopoin kohta oli se kun olin kiertelemassa ja lahes perilla majatalolla niin semmoinen pieni poika oli seurannut mua ja nykas hihasta ja sanoi mulle 'foto, fotoo' ja otin kuvan hanesta ja han halus nahda sen.. Se ilme mika tuli hanen kasvoille oli vaan taas niin heart braking, huoh. Annoin pojalle ihan vaan siks jopa kaks dollarii. Yllatyin kylla aikalailla siita etta kaikki roskat on heitetty vaan jattimaiseks kasaks rannoille.. Toisaalta turha yllattya kun mista he olis oppinut minkaan laisen kierrattamisen jalon taidon, helpompaa vaan antaa veden vieda mennessaan.
Paluumatka tapahtui taas ensin vesitaxilla ja sitten jeepilla. Ja niin tamakin osa alkoi olla paatoksissaan. Pamana city taas kartalla ja seuraavana paivana Casco Viajo, eli vanha kaupunki. Tanaan oltiin libanonilaisessa syomassa, ruoka oli niiiiin buenoa (mika vaan sen riisi- ja kalamaaran jalkeen) et huh! Sitten paatettiin menna yoelamaan jossa tavattiin pari koomista pellea. Ei siita sen enempaa.
- comments
Mylene Kun taksi je4tte4e4 mielenosoittajien ja aaemijrn keskelle, niin tilanteen voisi ajatella olevan vellovassa ve4kimeresse4 likipite4en tukala. Nouseeko pelko koskaan noilla matkoilla mieleesi, Eija-Riitta, tai ennen johonkin tulenarkaan kohteeseen le4htf6e4?